Oy M. Rauanheimo Ab on lastinkäsittelymääriltään Suomen suurimpia ahtausliikkeitä. Yritys on käyttänyt EP-Logistics Oy:n suunnittelupalveluita erilaisissa satama- ja teollisuusalueiden materiaalinkäsittelyyn liittyvissä toimeksiannoissa jo useamman vuoden ajan. Toimeksiantojen kohteet ovat valikoituneet Rauanheimon meneillä olevien kehityshankkeiden mukaisesti.
Oy M. Rauanheimo Ab on tilannut EP-Logisticsilta konsepti- ja toiminnallisia suunnitelmia sekä sisäisiä että ulkoisia kehityshanketarpeita varten. Toimeksiannot ovat kattaneet suuryksikkö-, kuivabulk-, kappaletavaraliikenteen ja teollisen materiaalinkäsittelyn logistiikkasuunnitelmien laadintaa. Hankkeiden loppuasiakkaat ovat edustaneet sekä kotimaisia että lähialueiden kansainvälisiä lastinantajia niin metsä-, kemian- kuin metalliteollisuudestakin.