Herrmans – Tuotantotilojen laajennus

Tausta

Herrmans Oy on yksi Euroopan suurimmista polkupyörien muovikomponentteja valmistavista yrityksistä. Aiemmin EP-Logistics on toteuttanut Herrmansille varasto- ja tuotantotilojen suunnitteluun sekä hankinnan ja tuotannonohjauksen kehittämiseen liittyviä toimeksiantoja.

Toimeksianto ja tulokset

Kysynnän voimakkaan kasvun myötä Herrmansin Pietarsaaren tehtaan kapasiteetti oli jäämässä riittämättömäksi ja tuotannolle tarvittiin lisää tilaa. EP-Logistics suunnitteli yhdessä Herrmansin tuotannon asiantuntijoiden kanssa tehtaan laajennusosan ja uusien valmistuslinjojen sijoittelun. Samalla suunniteltiin ja toteutettiin toimintaa tehostavia layoutmuutoksia olemassa oleviin tiloihin.

Hyödyt

  • Tehty laajennussuunnitelma mahdollistaa tuotantovolyymin merkittävän kasvun
  • Laajennuksen yhteydessä toteutettiin valmistusprosessin logistiikan kannalta virtaviivainen layout
  • Useiden suunniteltujen laajennusvaihtoehtojen joukosta kyettiin valitsemaan paras toteutettavaksi
  • Tutun asiantuntijatahon kanssa yhteistyö toimi sujuvasti, sillä toimintamallit ja tavat olivat jo etukäteen tiedossa

Time lapse -video tuotantotilojen laajennuksesta ©Herrmans Oy Ab